Mä ratsastin sillä!

Poni on hölkkäillyt liinassa ja käynyt pienillä kävelylenkeillä lähialueella yksin ja kavereiden kanssa. Laukat rupeaa sujumaan jo paljon paremmin myös oikeaan kierrokseen. Myös pesarissa seisoskelu rupeaa oleen jo ihan helppo juttu! :) Miten ylpeä voinkaan pienestä ponista olla!

Mutta viime päivien ehdoton kohokohta oli sunnuntaina. Mä ratsastin mun ponilla!! Ehkä seitsemän metriä kävelin, mutta sen voimalla flunssasta huolimatta olen ainakin viikon pelkkää hymyä. Opettaja oli juoksuttamassa Masin ensin, jonka jälkeen oli tosiaan ajatus kavuta kyytiin. Meni liinassa hienosti ja ravasikin vähän paremmin tällä kertaa, eikä ihan tikittänyt vaan. Juoksuttelun jälkeen tehtiin samaa jakkaralle kiipeemis ja pientä painoa selässä harjotusta. Oli vähän levoton polttiaisten takia, joten kerettiin jo miettiin, että jää tänään selkään meneminen haaveeksi. Parin kierroksen taluttelun jälkeen kuitenkin rauhoittui taas. Jatkettiin harjoitusta, kunnes sitten kiipesin kokonaan selkään istumaan. Istuin ihan hetken ja tulin alas. Poni oli ihmeissään, mutta kiltisti. Pari kierrosta käyntiä talutellen ja uudestaan kyytiin. Taaskin meni hienosti. Nyt pari askelta kävelyä, joka ensin vähän jännitti ponia, mutta pari viimeistä askelta käveli niin hienosti, että siihen oli hyvä lopettaa. Miten hieno se olikaan!

Mulla on myös todistusaineistoa siitä, että selässä oltiin ja käveltiin. Kuvat tosiaankin aivan kännykkä laatua, mutta tämä hetki oli pakko todistaa. Mä olin ensimmäisen kerran mun oman ponin selässä.

Nautin tästä hetkestä ja sairastan sen kunniaksi pientä kesä flunssaa, joten poni pitää ansaittuja vapaapäiviä!

Melkein selässä!

Viikkoon on taas mahtunut paljon. Ihan normaalisti juoksuttelua satula selässä ja nyt lisänä on roikkunut mukana jalustimetkin. Se on niin viisas lapsi! 

Mutta jotain viikon suurimpia kohokohtia. Maanantaina me lähdettiin kävelylle rantaan. Mukana oli tallilta toinen hevonen. Matka sinne sujui hienosti. Masi käveli rauhallisesti eikä hätkyillyt eikä pelkäillyt mitään. Rannassa se ensin ihmetteli suunta veden määrää. Talutin rannalle ja vähän jäi rantaan seisoskeleen, mutta pari kertaa kun pyysin niin käveli perässä veteen. Siis mitä?! Poni joka pelkää jokaista vesilätäkköäkin, se tuli järveen? Sai taas olla siis niin ylpeä. Mikä huikeinta se meni sinne ennen toista hevosta eli minun pyytämänäni.

Masi oli vedestä tohkeissaan ja olisi kovasti halunnut mennä toisen perässä ihan uimaan asti. Oma pituus oli rajotteellinen, joten me kahlailtiin niin pitkälle, että itseä oli vettä kainaloihin asti. Pois meneminen osoittautuikin hankalammaksi, kun ei meinannut malttaa lähteä ollenkaan. Olin kyllä niin ylpeä siitä pienestä poni lapsesta, kun se tuli veteen.

Takaisin tulomatka sujui myös oikeen nätisti. Ainoa mikä oli jännittävä oli alikulkutunneli. Oltiin tullessa menty tien yli, mutta takaisin mennessä halusin mennä alakautta. Tuli kuitenkin, mutta syöksyen sisään ja ulos. Hyväksyttäneen tämä, koska oli muuten kuin mallioppilas.

Tiistaina oli luvassa juoksutusta. Opettaja oli paikalla, joka touhusi liinanpäässä Masin kanssa. Laukkasikin tosi paljon paremmin taas tällä kertaa. Lopuksi olikin sitten luvassa jotain uutta. Jakkarallehan me ollaan jo kiipeilty Masin vieressä useammankin kerran. Nyt kuitenkin ollaan jo päästytilanteeseen, että jakkaralla seistessä pistin toisella jalalla painoa jalustimella ja makasin sen selän päällä. Ai, että se oli fiksusti! Ei yhtään ihmeissään :) Siitä tulee vielä ratsuponi!

Joka päivä se viisastuu ja viisastuu. Ei tajuakaan ihan aina, että kuinka paljon se onkaan jo oppinut. Ja vielä kuinka nopeasti se oppii asioita. Suuria eroja käytöksessä siihen verrattuna, kun tuli. Mutta myös todella suuria eroja ulkonäössä. Sehän oli ihan lapsi, kun se tuli. Nyt se on jo ison ponin näköinen.

Toukokuu 2012

Kesäkuu 2012

Heinäkuu 2012

Tässä taas tältä erää, eikä tosiaan nyt uusia kuvia. Seuraillaan vanhoista, että mitä muutosta on tapahtunut ja kyllähän sitä jotain on. Hienointa kuitenkin se ero käytöksessä :)

Vapaata ja Horzen paketti!

Alku viikon on todellakin poni pitänyt ihmisvapaata ja laiduntanut, joten nyt olisikin sitten taas loppuviikosta tarkoitus puuhastella jotain. Satula selässä juoksuttelua olisi kai pääasiassa luvassa, koska opettaja tuossa heitti, että selkään pitäisi elokuun aikana vielä mennä, kun on poni yötä ulkona. Kysymys tulikin, että menenkö mä ensimmäisenä vai ruvetaanko etsiin jotain joka kiipeää kyytiin. Hassua, että vastasin suorilta että mä tietenkin menen. Joku kun olisi tätä kysynyt multa kaksi kuukautta sitten, niin ehdoton vastaus olisi ollut, että en todellakaan! Kun ne pukit mitä sieltä on tullut on kerrankin nähnyt ja sen vauhdin määrän ei hinku ollut kyytiin suurikaan. Nyt aikaa on kulunut ja jotain on ilmeisesti tapahtunut, kun ei se enää hirvitä. Kyllähän Hellukin oli kova pukittaan, enkä mä senkään selkään pelännyt nousta. Huvittavinta tässä kuitenkin ehkä on juuri se ettei edes ole mitään tietoa siitä miten Masi siihen reagoi.

Kävinkin sitten maanantaina kaivamassa sen vihaamani turvaliivin äitin luota varastosta. Samalla käytiin hakeen 9-vuotias labradorinnoutaja Kaapo hoitoon. Ai, että miksikö vihaan sitä liiviä. Se on kuin luotiliivi, isännän sanoja lainaten. No opiskelijan budjetilla kun mennään, niin ei juuri nyt ole varaa ostaa palaliiviä. Kai se on tyydyttävä siihen mitä on, parempi kuitenkin olla jotain! Mokomaa liiviä olen kerran käyttänyt ja sillonkin putosin!

1.8. töissä istuessani vihdoin tuli se viesti, että Horzen paketti oli saapunut postiin! Oli kiusallista istua loppuilta töissä, kun tiesin saavani paketin "vasta" seuraavana päivän. Siellä olisi muun muassa vihdoin sopiva satulavyö ja omenanmakuiset kolmipalakuolaimet, joita todella odotin. Toivottavasti ovat hyvät ja paremmat tosiaan, kuin se suora kuolain.

Kävin tänään tosiaan paketin noutamassa postista! Pari huopaa, kuolaimet, satulavyö ja vaaleansininen fleeceloimi. Toinen huovista on punainen ja se oli paljon kivemman värinen oikeasti, kun mitä kuvassa oli. Onneksi otin sen vaikka ensin meinasin jättää sen ottamatta :) Mutta surkeudeksi 110 cm vyö ei riittänytkään kiinni?! Jäin suu auki ihmetteleen asiaa, mutta ei niin ei. Kaikki muu olikin hyviä. Kuvia ei löydy tällä kertaa. Tämän päivän juoksutuksesta tosin kuva, jossa on se punainen huopa.

Tänään olikin tosiaan juoksutusta ohjelmassa. Aloitetaan vaikka sillä, että poni oli ensimmäisen kerran pesarissa kiinni kahdeltapuolella! Se seisoi hienosti! Meillähän on käytössä välissä nuo turvapätkät eli jos nyt jotain tulisikin, niin napsahtavat poikki ennen kuin ehtii mitään vetopaniikkia tulla.

Juoksutuksessa oli tänään vauhtia. Liikkui reippaasti ja hientosti. Tallilla pari koiraa innostui haukkumaan, josta taisi sitten ottaa ne kierrokset tai sitten ne uudet kuolaimet. Ensimmäisen kerran meinaan yritti kenkästä mua. Teki sen vain kerran. Tilanteessa jossa pitkää sivua pitkin juoksin sen vierellä, että saatiin vähän liikettä raviin. Tästä koirat innostuivat, jonka seurauksena poni häkeltyi. Onneksi ei osunut ja tuli taas hyvä muistutus itselle, että se todella on sieltä takaa äkkipikainen.. No joo jotain positiivisempaa, oikea laukka on jo kivaa ja nousee hyvin. Vasempaan suuntaan onkin sitten vielä vaikeampaa ja tarjoaa paljon nostoissa väärää laukkaa, mutta treenataan treenataan. Kyllä sekin vielä aikanaan. Laukkaahan on liinassa kuitenkin melko vähän vielä tehty.

Lopuksi pesuhetki ja uskokaa tai älkää, poni oli kiinni! Ensimmäisen kerran! Nopea kastelu ja iso kiitos hyvästä käytöksestä. Kaiken kaikkiaan siis oikeen viisasta käytöstä tälle päivälle, kyllä saa taas olla ponista ylpeä! Se oli tänään siis jo hetkittäin, kuin aikuiset ponit konsanaan! :)

Nyt sitten ruvetaan miettiin, mistä meille löytyisi se sopiva satulavyökin vihdoin. Tietenkin myös seuraillaan millaista käytös uusien kuolainten kanssa on. Onhan ne hevosellekin suuhun hyvin erilaiset, suora ja kolmipalat. Toivon, että kaikki menisi hyvin, koska se olisi jo askel lähemmäksi "tavallisia" kuolaimia.

Hetki hetkeltä se oppii aina jotain uutta ja siitä saa olla ylpeä!

Irtohypytys

Ai, että se rupeaa osaan olla pesarissa paikallaan, kun sitä harjataan ja varustetaan!

Hyppäsi aivan tosi tosi hienosti, vaikka taas alkuun oli vähän löysä. Rupeaa hyppääminen kiinnostaan vasta, kun esteet on esteitä. Hypytyksen osalta sanottakoon, että kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Liioittelua?

Liioittelua?

Oma lemppari <3

Juoksutusta ja puomeja

Torstai

Pesarissa seisoskelu treeniä! Kyllä se kai vielä oppii oleen paikallaan! Poni oli hienosti pesupaikalla, kun harjailin sitä viiden sentin rapakerroksen alta esiin. Oon ruvennut miettiin onko sen ihan välttämätöntä ottaa sellainen kuorrutus ihan joka päivä? Ilmeisestikin tarvitsee. Sovitettiin myös uudet suojat ja bootsit ja sopivat olivat :)

Ei tälle päivälle mitään ihmeellistä ohjelmaa. Ihan kevyttä hölkkää liinassa ja yhdet laukannostot molempiin suuntiin. Nousi kerrasta! Muuten olikin liinassa viisas mies.

Asiaa ei ihmeemmin ole, mutta korvataanko se sitten kuvilla? Tässä nyt kuitenkin kuvia torstailta ja kameran takana isäntä.

Oma suosikkini.

Tästäkin kyllä tykkään.

Perjantai

Aurinko paistaa taas pitkästä aikaa oikeen kunnolla, niin että on jo jopa kuuma. Mua olikin laitumella vastassa yllättäen kurainen, mutta myös hyvin rauhallinen tapaus. Tänäänkin ohjelmassa oli pesarissa olemisen treenailua. Rupeaa jo aika hyvin ymmärtään, että haluan sen pysyvän paikallaan. Voi ruveta oleen jo hetkittäin ihan ylpeä tästä 4-vuotiaasta, koska käytös on hetkittäin niin fiksua.

Juoksuttelu ohjelmaan otettiin puomeja. Pari toistoa kumpaankin suuntaan ravissa kolmen puomin yli. Masi oli hieno! Se on kyllä mahtava, kun se keskittyy täysillä ja se on ihan tosissaan tekemässä. Ei montaa kertaa otettu puomeja, kun oli niin hyvä. Puomien jälkeen laukat kumpaankin suuntaan. Oikeeseen suuntaan olikin sitten tänään taas vähän vaikeuksia. Nostaa kyllä, mutta ei meinaa mahtua ympyrälle laukkaamaan eli tässä on vielä paljon treenattavaa. Olen kuitenkin pääsääntöisesti tyytyväinen laukkoihin, koska on jo niissä kehittynyt. Vasempaan suunntaan laukka on todella paljon hallitumpaa ja pystyy hyvin laukkaileen ympyrällä!

Lopuksi pesupisteellä kastelu sujuu jo hyvin helposti ja rauhallisesti. Ei se enää pelkää :) Toinen asia minkä tänään tajusin. Masi ei enää yhtään jännitä suihkupulloa. Sain jo ilman mitään ongelmia suihkia myrkkyä haaroväliinkin, eikä haittaa mitään. Oppii se :)

Kuvia perjantailtakin, kun asiaa on vähän niin korvataan kuvilla! Sama kuvaaja kameran takana tänäänkin.

 

Ehkä tässä taas tältäerää. Huomenna jos ei ihmeitä pääse tapahtuun, niin olisi ponin tarkoitus irtohypätä. Siitä sitten seuraavalla kertaa.

Shoppailua ja vapaata

Poni onkin tämän alku viikon laiduntanut lähinnä. Maanantaina treenattiin pihalla kiinni olemista, niin että pitäisi ihan malttaa seistäkin paikallaan. Tämä on pienelle ponille vaikeaa, kun ihmiset liikkuu ja hevoset tulee ja menee. Muuna touhuna meillä oli liinassa juoksuttelu löysillä sivuohjilla. Laukat oli tänään paremmat! Rupeaa todella tajuaan mitä siltä pyydetään.

Pari kuva maanantailta. Laadullisesti kännykkälaatua.

Ruoka maistuu pesun jälkeen

 

Miten niin söin koko päälläni?

Pieni pätkä videota maanantailta sen jälkeen, kun vein Masin takas laitumelle. Kuvassa näkyy muuten se putkiaita, mistä Masi viikonloppuna oli hypännyt yli..

Ai mitäkö sitten tällä viikolla muuten. No Masi on pitänyt vapaata ja keskittynyt syömiseen :) Itse oonkin ahkerasti myynyt itselle tarpeettomia hevoskamppeita. Tästä suuresta työstä palkitsinkin itseni shoppailemalla Masille pientä kivaa Hööksiltä tänään. Niin ja Horze:n pakettia vielä odotellaan..

Hööksiltä mukaan tarttuivat Lami-Cell:n punaiset suojat, joita olen jo tovin kuolannut. Jotenkin tykästyin niihin yhtäkkiä ja ne vaan piti saada! Vaikka yleensä tyydyn hillittyyn mustaan.

Toisena Hööksiltä lähti mukaan punaiset Expert X-country Equi-Guard® bootsit. Näiden ostosta voin, ehkä ihan vähän pistää hyvän myyjän piikkiin, kyseessä siis kaveri.

Hevostavaran lisäksi sieltä lähti mukaan koiralle pinkki heijastintakki. Viimeksi yritin ostaa sitä meidän uroskoiralle, mutta isäntä kielsi. Nyt mulla on vihdoin se narttu koira, jolle saan ostaa pinkkiä!

No niin, eiköhän meillä olla nyt shoppailtu sitten tarpeeksi. Horzen paketti, kun vielä saapuu. Siellä on muun muassa omenanmakuiset kolmipalakuolaimet ja satulavyö. Meillähän on nyt tosiaan ollut käytössä suora Apple Mouth® kuolain. En oikeen tykkää suorasta muuten, mutta se on helppo laittaa suuhun. Meillähän tosiaan on ollut kuolaimen kanssa välillä vähän erimielisyyksiä. Tämän takia ostin suoran kuolaimen, jonka suuhun saaminen on huomattavasti helpompaa. 


Loppuviikosta olisi suunnitelmissa liinassa touhuja, maastolenkkiä ja toivottavasti irtohypytystäkin.

Helähdös

Halusin vielä kaivaa esille edellisen hevoseni. Suomenhevostamma Helähdös eli Hellu. Hellu ei juuri muuta osannut mulle tullessaan kuin lähteä pohkeesta eteenpäin ja tulla pidätteestä takaisin. Olin pikkunen likka ja se vei mua, kun litran mittaa maastossa ja kentällä se ei liikkunut mihinkään. Se suorastaan liimautui kenttään kiinni. Ja aina kun kevään ensimmäiset vihertävät tupot rupesivat kasvamaan, niin se vei mua tupolta toiselle vaikka kuinka yritin inistä narun toisessa päässä. Onneksi sain apua ihanilta ihmisiltä, jotka auttoivat opettamaan nuoren neidin tavoille.

Pikku hiljaa se oppi liikkuun kentällä oikeinpäin ja jopa hetkittäin etenemään. Se opetti mua paljon, olinhan mä suoraan ratsastuskoulusta lähtenyt hevosen omistajaksi. Ja kun tilanteen kruunasin vanhempien hevostietämyksen laajuus tai pikemminkin sen puute. Ne kun juuri ja juuri tiesi, että ne syö heinää ja porkkanaa ja että hevosella on kaviot. Onneksi mulla oli apua lähellä tallin puolelta, josta löysinkin ihanan ihmisen. Tämä kyseinen henkilö on opettanut mulle ja Hellulle aikoinaan ihan kaiken ja jatkaa edelleen mun ja Masin kanssa.

Mun ja Hellun taival ei ole ollut yksinkertainen ja helppo. Alun jälkeen selvisi kesäihottuma. Olin ihan hukassa. Hyvä kun olin edes joskus kuullu sellaisesta. Mitä mä teen ja miten tätä hoidetaan?! Kokeilin niin montaa asiaa, etten enää itsekään varmasti muista kaikkea. Päällimmäisenä mieleeni jäi viimeisin ja toimivin eli seerumihoito. Luin tästä hoidosta joskus aivan vahingossa netistä ja päätin, että haluan yrittää. Soitinkin heti Nummelan eläinlääkäriasemalle ja kyselin asiasta eläinlääkäri Raija Hallamaalta. Viimeiset vuodet käytin tätä hoitoa Hellulle ja se toimi hyvin. Olihan se tietenkin loimitettuna päästä varpaisiin koko kesän yötäpäivää. Oli ihan tuurista kiinni, joku kesä se hinkkasi tukan pois ja joku kesä se taas ei sitä tehnyt.

Kesäihottuman lisäksi tämä hevonen opetti mulle paljon muistakin sairauksista. Hiekkaähky, vatsahaava.. Hellu kaatui tarhassa keväällä 2005, kun sen tarhakaveri ajoi sen kumoon. Tästä seurauksena oikeaan takajalkaan valtava haava. Ihan kuin joku olisi vetänyt 30 cm puukolla takareittä auki. Sieltä roikkui lihas ulkona, joka oli kaatumisen seurauksesta mennyt poikki. Kuulostaa hurjalta ja näytti hurjalta. Tämän jälkeen siitä kuitenkin tuli vielä ratsu, vaikka ei heti uskoisi. Hiekka touhut. Vein sen vain mielenkiinnosta Hyvinkään hevossairaalaan tutkittavaksi, kun kaverin hevoselta löytyi hiekkaa. Hellulla oli siis vähän samantyylisiä oireita. Lopputulos oli, että hiekkaa oli niin paljon ettei eläinlääkäri uskaltanut luvata sen selviävän hengissä. Eli siis itkukurkussa tyhjän trailerin kanssa kotiin, eikä auttanut muu kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Joka päivä odotin eläinlääkärin soittoa kauhuissani. Luojalle kiitos kaikki meni hyvin ja vajaan viikon päästä päästiin hakeen se takaisin kotiin. Tämän jälkeen me käytiin aina syksyisin kontrolloimassa Hyvinkäällä hiekan määrää. Ensimmäisessä kontrollissa tilanne oli järkyttävä. Olin syöttänyt sille säännöllisesti kuurina psylliumia, jonka piti poistaa vatsaaan kertyvää hiekkaa. Kuitenkin röntgenkuvassa mua odotti järkyttävä yllätys. Vuodessa kaikesta ehkäisemisestä huolimatta hiekkaa oli puolet siitä mitä ensimmäisellä kerralla.. Taas se jäi sinne hoidettavaksi.

Vuosi lisää ja uusi kontrolli 2009 syksyllä. Heppa alkoi oireileen ja lähdettiin sen takia katsoon, että paljoko hiekkaa on. Hiekkaa oli vähän, mutta pieni vatsahaavan alku löytyi. Lähdettiin kotiin hoitaan ja ensimmäisen kerran kokeiltiin kuonokoppaa, jottei Hellu voisi syödä hiekkaa. Kolme viikkoa kotona hoitoa ja Hyvinkäälle kontrolliin. Hiekka oli saatu poistettua, mutta vatsahaava oli lääkityksestä huolimatta muuttunut verestäväksi. Se oli viimeinen kerta, kun puin kuonokopan päähän. Monta pitkää kuukautta ja monta kontrollia ja monta kaasuähkyä, jonka jälkeen vihdoin se sai vatsahaavasta terveen paperit. Alkoi iso työ millä se ehkäistäisiin jatkossa. Heinäverkkon jos toisenkin sitten hommasin, jotta saatiin heinien syönti kestään mahdollisimman pitkään. 2011 syksyllä vasta kehiteltiin heinähäkki joka oikeasti toimi.

2010 keväästä 2011 loppukesään tai syksyyn meni hyvin. Treenattiin, heppa oli parempi kuin koskaan. Vihdoin kesällä 2011 pääsin hyppään sillä, jopa parit kisatkin. Kisat nyt meni miten meni, mutta kotona homma rupesi sujuun. Treenattiin laukkaa, jotta se saataisiin paremmaksi. Kunnes sitten se takajalka alkoi oireilla. Ensin hierottiin, joka auttoikin. Hevonen muuttui todella hyväksi. Yhtäkkiä alkoi oireilla uudelleen, hierottiin ja hoidettiin tuloksetta. Olin jo varannut ajan Teivoon kuviin, jotta saataisiin selvyys jalan tilasta. Ajan piti olla 30.11.2011. Kuitenkin ähkyily alkoi 27.11. talutin ja talutin, mutta ei auttanut. Eläinlääkäri kävi kotona ja löysi ummetustukoksen. Kuitenkin tilanne oli sen verran huono vielä illalla, että lähdettiin kello 23 ajaan Hellua Hyvinkäälle päivystykseen. Siellä mitattiin kuumetta 38,8. Laitettiin eristyskarsinaan. Seuraavana päivänä mulle soitettiin, että sillä oli 40,2 kuumetta ja fibrinogeeniarvo 7,0. Siitä se kierre alkoi 6 antibiotti kuuria, välillä sulfaa ja välillä penisiliiniä. Tilanne helpotti aina kuurin ajaksi, jonka jälkeen palasi. Vuoden vaihteen jälkeen tilanne oli hetken parempi. Kerkesin muutaman viikon palautella sitä liikutukseen, kunnes jälleen. Pian rupesi epätoivo tulemaan ja usko loppumaan. Rupesin pikku hiljaa tekeen päätöstä Hellun pois päästämisestä. Se tuntui pahalta. Ajatus kypsyi ja rupesin katsomaan myytäviä poneja. Alkuun myytävien katsominen tuntui pahalta ja ajan kuluessa se rupesi tuntumaan hyvältä ja tunsin siitä pahaa omaatuntoa. Enhän mä saisi! Lopulta sitten maaliskuun lopussa sain sovittua eläinlääkärin kanssa, että 4.4.2012 olisi Hellun viimeinen päivä. Viimeinen viikko tuntui kamalalta, en pystynyt mennä tallille, kun Hellun näkeminen tuntui pahalta. 1.4. kävin viimeisen kerran jättämässä hyvästit tuolle upealle eläimelle, joka opetti mulle valtavasti. En siis itse saatellut sitä viimeiselle matkalle, onneksi on ystäviä jotka auttavat.

Nyt siitä on kohta neljä kuukautta aikaa ja edelleen, kun tätä tekstiä kirjoitan niin kyyneleet valuvat poskelle. Sinä päivänä kun Hellu nukkui pois niin itkin, mutta suurin itku oli itketty jo ennen sitä. Ennen, kun kaikki oli ohi sanoin aina, että olisi ollut helpompaa kun joku olisi sanonut että se on nyt välittömästi laitettava pois. Ei olisi tarvinnut tehdä sitä päätöstä itse. Nyt jälkeen päin voin sanoa, että oli tosi helpottunut olo kun se oli ohi. Ikävä mun on valtava, mutta seison täysin päätökseni takana. Tiedän tehneeni täysin oikean päätöksen. Kun toinen ovi sulkeutuu takana, niin toinen edessä aukeaa. Ja kyllä Masin tulo on ehdottomasti helpottanut mun oloa. Masin kanssa kesä on tuntunut oudolta. Missä on ihottumaloimet, putelit ja purnukat? Eikä mun tarvitse potea huonoa omaa tuntoa, kun yhtenä päivänä mene ottaan sitä laitumelta, mun ei tarvitse katsoa onko se hinkannut itsensä rikki jostain kohtaa.

Tässä vielä jotain nättiä, joka ei ole itse kirjoitettua.

Hellu tänään uneen vaipui
ja rauhassa pilven reunalle astui,
siellä oli vastassa vanha tuttu
joka sanoi "mul ois sulle yksi juttu...

Tule mukaani, älä pelkää
Ja huomaa... ne ovat vain siivet, jotka kutittaa selkää
Katso kerran vielä taaksesi ja ota muistoja mukaasi

Katso ystäväni, täällä on joki ja lampi
sekä laidun entistä mukavampi,
aurinko paistaa aina täällä
päiviä ei pilata huonolla säällä

Täällä ystäviä on monta
tuttuja ja pari tuntematonta
heidän kanssaan voit laukat päräyttää
tai varjossa viileässä levähtää
jos käy silti pitkäksi aika, muista yksi pieni taika...

Käy juomaan lammen rannalle
ja kysy mitä kuuluu Huvikummulle?
Kohta näet rakkaan ihmisen
sekä muutaman tutun hevosen
Heidän tekemisiään voi näin seurata
varo kuitenkin, ettei liikaa naurata
Tämä on komediaa meidän
ja saamme iloita, kiitos heidän!"

Kuvia mun ja Hellun yhteiseltä matkalta. Miten voi valita vain muutaman kuvan..

Kisoissa Niihamassa kesä 2011.

1.4.2012 viimeinen yhteinen hetki.

Koirien kanssa talvella 2012.

Alkuvuosi 2012.

Heinähäkki käytössä.

Arpi näkyy pyllyssä.

Hellu rakasti uimista, hyvin usein tai oikeastaan aina se tosin halusi ensin piehtaroida.

1.4.2012

1.4.2012

 

 

 

 

"Tuon hevosen selästä olen niin monta kertaa tullut alas, milloin mitenkäkin päin. Se on saanut minut hulluksi päättömillä tempauksillaan, ihmeellisillä säikkymisillä, valtavilla pukkisarjoilla ja tallonut varpaani. Silti se on rakkain hevonen maailmassa."

27.5.1999-4.4.2012 suomenhevostamma Helähdös

"Nyt olet vapaa ja mukana tuulen,
saat kulkea rajalla ajattomuuden.
Olet kimallus tähtien,
pilven lento,
kasteisen aamun pisara hento."

Kiitos näistä yhteisistä vuosista ja kaikesta siitä mitä mulle opetit kaikkine tempauksinesi, ikävä on valtava! ♥